Kaikilla on oikeus olla osallinen digitalisoituvassa maailmassa - THL ja Sininauhaliitto julkaisivat tietopaketin digiosallisuuden edistäjille

31.8.2021

THL on koonnut yhteistyössä Sininauhaliiton kanssa tietopaketin ammattilaisille, jotka pyrkivät lisäämään heikoimmassa asemassa olevien digitaalista osallisuutta. 30.8.–3.9.2021 vietetään valtakunnallista Digitukiviikkoa.

Viranomaisasiointi siirtyy enenevissä määrin verkkoon, ja joissakin tapauksissa asiointi kasvokkain tai postitse on vaikeaa tai lähes mahdotonta. Oikeus älylaitteisiin, digiyhteyksiin ja matalan kynnyksen digitukeen ovat korostuneet koronakriisin aikana.

”Tukea oman laitteen hankintaan ja käyttöönottoon tulee olla tarjolla kasvotusten, puhelimitse ja verkossa. Kun yhteiskunta taas aukeaa, digitukea tulee tarjota siellä, missä ihmiset muutenkin liikkuvat ja asioivat. Palvelut eivät saisi olla saatavilla ainoastaan digitaalisesti”, toteaa tutkija Minna Kukkonen.

Digi- ja väestötietoviraston digitaitokartoituksessa (2020) kävi ilmi, että suomalaisten digitaidot ovat suurimmaksi osaksi hyvällä tasolla, mutta osalla on ongelmia. Kaikki iäkkäät eivät pysy mukana kehityksessä, ja osalla nuorista on vaikeuksia käyttää julkisia digipalveluja. Jos ei ole varaa omaan laitteeseen, myöskään taidot eivät pysy yllä tai pääse kehittymään.

Älylaite ja verkkoyhteys eivät voi olla enää luksustuotteita, koska niillä päästään kiinni sekä peruspalveluihin että perustarpeisiin, kuten yhteydenpitoon ja virkistymiseen. Laitteet ovat kuitenkin usein kalliita ja vanhentuvat suhteellisen nopeasti, ja nettiyhteys on kuukausittainen kulu. Tämä tulisi huomioida sosiaaliturvassa ja toimeentulotuessa.

”Sininauhaliiton työssä on käynyt selväksi, että digitukea tarvitaan siellä, missä digiin ei aina ole varaa: ruoka-avun, päiväkeskustoiminnan, diakoniatyön ja kohtaavan asiakastyön parissa”, kertoo Sininauhaliiton Digiosallisuutta asunnottomille -hankkeen projektipäällikkö Piia Niilola.

Verkko tarjoaa myös viihdettä, hyvinvointia ja vaikuttamisen mahdollisuuksia

Asioinnin lisäksi vietämme yhä enemmän vapaa-aikaa, viihdymme, opimme uutta ja pidämme toisiimme yhteyttä verkon välityksellä. Verkossa voi saada vertaistukea monilla eri tavoilla. Laadukkaat maksuttomat ja saavutettavat sisällöt ovat arvokkaita yhdenvertaisuuden kannalta.

”Vaikeassa elämäntilanteessa oleva voi löytää verkosta uusia merkityksellisiä sisältöjä elämäänsä sekä yhteyksiä muihin ihmisiin, jotka ymmärtävät omaa tilannetta. Digituen parissa ja sote-palveluissa voidaan yhdessä asiakkaan kanssa tutustua verkon mahdollisuuksiin”, Kukkonen kannustaa.

Verkko on myös vaikuttamisen alusta. Asiakasta voidaan tukea itselle sopivien vaikuttamiskeinojen löytämisessä ja kiinnostuneita voidaan kutsua kehittämään uusia ja olemassa olevia digitaalisia palveluja. Vaikuttamistyöhön osallistumalla voi kokea tekevänsä jotain merkityksellistä, päästä osaksi yhteisöä ja saada kiitosta ja arvostusta.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimivassa MargIT-verkostossa vahvistetaan heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksia olla osallisina digitaalisessa maailmassa. Verkosto etsii ratkaisuja digipalvelujen käyttöön liittyviin haasteisiin ja tekee vaikuttamistyötä. Verkostossa on toiminut muun muassa ruoka-avussa asioineita asunnottomuustaustaisia ihmisiä.

Tietopaketti on koottu yhdessä osallisuushankkeiden kanssa

Ammattilaisille suunnattu Digiosallisuuden edistäminen -tietopaketti on koottu THL:n Sokra-koordinaatiohankkeen ja Sininauhaliiton yhteistyössä. Työ on osa Sokra-hankkeen ja muiden Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjan 5 hankkeiden yhteistä Osallisuuden palaset -kehittämistyötä, jossa etsitään hyviä osallisuuden edistämisen keinoja ja toimintamalleja.

Digitukiviikkoa vietetään 30.8.–3.9.2021. Tutustu viikon ohjelmaan Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuilla.

Merkittävä panostus digiosallisuuden lisäämiseen on myös THL:n johdolla vuosina 2019–2022 toteutettava DigiIN – Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan -hanke.

Lue lisää

Digiosallisuuden edistäminen -tietopaketti

Digitukiviikko (Dvv.fi)

Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke – Sokra

MargIT-verkosto Facebookissa

DigiIN-hankkeen verkkosivut

Yhteystiedot

Minna Kukkonen
tutkija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
p. 029 524 7738
etunimi.sukunimi@thl.fi

Piia Niilola
projektipäällikkö
Digiosallisuutta asunnottomille -hanke (2020–2023)
Sininauhaliitto
p. 050 428 6106
etunimi.sukunimi@sininauhaliitto.fi

Luitko jo nämä?

27.7.2022

Digitestamentti - avoin webinaari

Digitestamentti - mitä meistä jää? Elämämme on muuttunut jatkuvasti digitaalisempaan...
27.7.2022

Hyppää mukaan – Digiopastuksen uudet tuulet!

Hyppää mukaan – Digiopastuksen uudet tuulet!    Osaatko antaa laadukasta ja turvallista...
Mies pitelee älypuhelinta
27.7.2022

Blogi: Elämäni puhelimessa

"Puhelin on elinehto", sanoi Köpi kertoessaan asunnottomien digiongelmista. Suurin ongelma...